torstai, 6. heinäkuu 2017

Paluupäivä 7: Kaspianmeri

Iranissa on myös maailman suurin järvi, Kaspianmeri. Kaspianmeren pinta-ala on 50 000 neliökilometriä suurempi kuin Suomen pinta-ala. 

Kaspianmeri1.jpg

Nykyään maailman suurin, suolaisen veden, järvi on myös aluepolitiikan kuuma peruna. Kaspianmeri sijaitsee Iranin, Venäjän, Azerbadjanin, Turkmenistanin ja Kazakstanin välissä. Sen pohjalta on löytynyt öljyä, jonka omistajuudesta kiistellään maiden välillä.

Kaspianmeri4.jpg

Kaspianmeren rannalla istuskellaan penkeillä tai kävellään huomaamattomasti käsi kädessä. Lapset löytävät hiekasta kourallisia simpukoita. Ranta on nimensä veroinen -ulappaa katsellessa olo on merenrannan olotilan kanssa täysin samanlainen. Vesi jatkuu silmänkantamattomiin. Iranissa tämä tuntuu lohduttavalta, sillä vesi on muuten niin kortilla.

Kaspianmeri5.jpg

Paluupäivän numero 7 sanani on "Kaspianmeri".

torstai, 6. heinäkuu 2017

Paluupäivä 6: Liikennesäännöt(tömyys)

Kun ensi kertaa ajoimme autolla Zanjanin kaduille, 9-vuotias poikani suu loksahti auki. "Tää liikenne on ihan hullua!", hän huudahti. "Miksi kukaan ei pysähdy?", pikkumies ihmetteli.

Liikenne olikin toden totta mieleenpainuvaa. Autot soljuvat sikin sokin toistensa rinnalla tasaisena, lumivyöryn tapaisena, massana. Joukossa on muutama hurjapää, jotka puikkelehtivat vauhdilla siksakkia tien toiselta laidalta toiselle. Teiden viivoilla ei Iranissa ollut juurikaan merkitystä -niiden tarkoitusta lähinnä ihmetellään, sillä autot ajavat viivojen välillä päällä, vierellä ja sivulla.

liikennakaaos1.jpg

Pitkien matkojen aikana ehdimme nähdä useamman liikenneonnettomuuden, joten liikenteen turvattomuus oli käsin kosketeltavissa. Parhaiten liikennettä kuvannee termi "organisoitu kaaos", jossa jokaisella on paikkansa kunhan tietää, mihin itsensä sijoittaa. Jokainen kuski on myös käynyt autokoulunsa, sillä se on Iranissa pakollista.

liikennekaaos3.jpg

Tiet, joilla sopivasti kolhitut valkoiset autot huristelevat, olivat hyvässä kunnossa. Ihmettelin ääneen teiden leveyttä ja kuntoa vuoristoteitä ajellessa. Valtio on teiden lisäksi sijoittanut myös liikenneturvallisuusvalistukseen -teiden sivuilla näkyi useita kylttejä, jotka muistuttivat matkailijoita turvavöiden kiinnittämisestä.

liikennekaaos2.jpg

Liikenteen nähtyäni teoria valkoisten autojen kätevyydestä palaa mieleeni. Totta tosiaan, tässä sekamelskassa on hyvä ajaa sellaista autoa, jonka lommot on helppo tarvittaessa korjata. Onnesta me säästyimme naarmuilta.

Tien varsilla liikennepoliisi vahtii kaikkea hurjastelua -sakot sai myös yksi meidän kuskeista. Joskin hän sai itselleen minimisakkolapun puhuttua, sillä myönsi suoraan oman virheensä. Tämä on kuulemma arvostettua.

Kuudennen paluupäivän sanani on "liikennesäännöt(tömyys)".

tiistai, 4. heinäkuu 2017

Paluupäivä 5: Yhteisöllisyys

Iranin matkalla yhteisöllisyys sai uudenlaisen merkityksen. Suku on kaikki kaikessa, vanhempien sanaa ei olla kunnioittamatta. Yksin oleminen on ennenkuulumatonta -mikäli suomalainen jää yksin sohvannurkkaan pian joku on kysymässä, onko kaikki kunnossa.

yhteis%C3%B6llisyys4.jpg

Matkalaisina mukanamme kulki aina sukulaisia ja perheenjäseniä, sillä harvinaisten vieraiden kanssa haluttiin olla yhdessä jokaisena matkan hetkenä. Yhteisö kantaa hyvässä ja pahassa -yhteisön jäsentä ei jätetä yksin hädän hetkellä, mutta toisinaan se voi myös valita yksilön elämänsuunnan tämän puolesta.

yhteis%C3%B6llisyys2.jpg

Kun perheeseen astuu uutena jäsenenä, suvun hyväksyntä on keskeistä. Uusi puoliso otetaan vastaan uudeksi sukulaiseksi -ei ainoastaan sukulaisen puolisoksi. Iranissa toimii roppakaupalla kansalaisjärjestöjä, joiden yhteisötyö pyörii täysin vapaaehtoisissa käsissä, yhteisöjen jäsenten lahjoitusten ja työpanoksen avulla.

yhteis%C3%B6llisyys.jpg

Viidennen paluupäivän sanani on "yhteisöllisyys".

maanantai, 3. heinäkuu 2017

Paluupäivä 4: Huivi

Iranissa naisella on oltava kodin ulkopuolella päässään huivi.

huivi1.jpg

Huivi, tai "hijab", voi olla valkoinen, punainen, sininen, monivärinen, kukallinen, ruudullinen -minkä tahansa värinen. Se voi myös olla nilkkoihin asti ulottuva "chador". Se voi olla heilautettuna pään päälle siten, että se hädin tuskin pysyy siinä tai se voi olla tarkkaan leuan alle sidottuna -niin kuin 50 vuotta sitten Suomessa. Huivin sidontatyyli ja huivikatukuva kertoo eri paikkakuntien perinteellisyyden asteesta.

huivi3.jpg

Teheranissa nuorten naisten huivit tipahtelevat "vahingossa" kahvilassa istuttaessa ja ne korjataan huomaamattomasti takaisin paikoilleen. Zanjanissa naiset kurkistelevat uteliaina matkalaisia nilkkoihin asti ulottuvan "chador"insa alta. Kasvojaan iranilaiset naiset eivät juurikaan peitä.

huivi2.jpg

Huivi kuvaa montaa asiaa: se voi olla moderni asuste tai konservatiivinen merkki uskosta, perinteistä ja siveyskäsitteestä; se voi olla hennosti pään päälle asetettu protesti tai joidenkin mielestä "kuin simpukankuori simpukalle". 

Neljännen paluupäivän sanani on "huivi".

huivi.jpg

 

sunnuntai, 2. heinäkuu 2017

Paluupäivä 3: Ikkunaverhot

Kotiin saapuessani vedän kaikki ikkunaverhoni sepposen selälleen. Olen kuullut ennenkin matkustaessani, että suomalaiset arvostavat harvinaisen paljon luonnon valoa ja suuria ikkunoita. Onhan meillä pimeä ja pitkä talvi, jolloin jokainen valonsäde saa harvinaisen paljon arvoa.

502.jpg

Iranissa usein vaalean väriset, ehkä kukkakuvioiset, ikkunaverhot pidetään kotona tiukasti kiinni. Verhot antavat yksityisyyttä, sekä turvallisuuden tunnetta maassa, jossa kodin ulkopuolista elämää määrittävät edelleen monet säännöt. Yksi näistä on pukeutumiskoodi, joka on sekä miehille että naisille eri kodin sisällä ja sen ulkopuolella. Kesän polttavassa helteessäkin miesten on aina pidettävä yllään pitkiä housuja, naisten pukeudutta pitkiin housuihin, tunikaan ja pää koristeltava huivilla.

503.jpg

Kotona avoimet verhot saavat aivan oman merkityksenä.

Kolmannen paluupäivän sanani on siis "ikkunaverhot".