Matkaillessamme kaupungista toiseen, silmiin pistää jokaiseen iranilaiseen kaupunkiin saavuttaessa kaupungin sisääntulokadun varrella näkyvät nuorten miesten kuvat. Kuvien napsiminen auton liikkuessa on hankalaa, mutta yritän kuitenkin.

kaatuneet1.jpg

Joka kaupungissa kuvien kehys on erilainen. 

kaatuneet%20%282%29.jpg

Isoihin kaupunkeihin saavuttaessa nuorten miesten kuvia on katupylväät täynnä, pienissä kylissä myös kuvien määrä on pieni. Jokaisesta paikasta kuvia kuitenkin löytyy.

Iranin ja Irakin välistä sotaa käytiin 1980-luvulla yhteensä 8 vuotta. Sodassa kaatuneiden muisto elää edelleen kaduilla ja ihmisten puheissa. Sodan jälkeen ja sen aikana myös katujen nimiä muutettiin vastaamaan sodassa kaatuneiden miesten nimiä.

kaatuneet4.jpg

Päivän sanani on "kaatuneet".